17.05.2012 Kiusaajan jälki

Olen tavannut ihmisen kaukaa. Muistan yhteiset kouluvuodet, kasvamisen ja pienen paikkakunnan. Muistan pahat pojat, terävät sanat ja kiusaajan katseen. Muistan sen johon osui. Onko maailma vielä samanlainen?

Kiusaaminen on kätkössä oleva sana. Se nousee esiin steriilinä ja liukkaana, puhdistettuna ja kirkkaana. Peilaa omaa kuvaasi siitä. Ehkä se oletkin sinä, syyllinen. Jos oikein tarkasti katsot, voit ehkä nähdä siitä kasvosi. Jos et näe, saatat uskoa näkeväsi.

Sairaalamaailmassa kiusataan. Puhumme siitä, kuinka jokaista tulisi huomioida työelämässä. Totuus on kuitenkin olemassa. Nuorelle ja vanhalle samat työt, samat askareet, samat tehot. Samalle viivalle kehittämään, tekemään tulosta ja tuottamaan. Samalle viivalle eikä lähtölaukauksesta saa myöhästyä.

Terveydenhuollossa tapahtuva kiusaaminen on salakavalaa. Ykskaks yllättäin sinä joka olet reipas, aktiivinen ja uudistusmielinen joudutkin väärään valokeilaan. Sinä, joka olet ihan kiva, tunnollinen, hiljainen ja ehkäpä hieman erottuva. Et päällepäsmäri ollenkaan. Mutta sairaalan loisteputket kyllä näyttävät. Ja niiden alle saatat joutua.

Hus tiedotti kiusaamistapauksen tutkinnasta viime viikolla. Reilu avaus, selvitysmiehen paikka. Toivottavasti kaikki selviää.

Vanhat omat kouluajat painavat mieltä. Miksi kukaan ei puuttunut koulussa tapahtuneeseen kiusaamiseen? Miksi mustelmat, väkivalta ja haukkuminen sallittiin aikuisten taholta? Miksi koulussa ei puututtu asiaan? Missä opettajat olivat silloin, missä vanhemmat? Eikö kukaan ulkopuolinen kadunkulkija nähnyt?

Vanha ystäväni kouluvuosien takaa. Olen pahoillani jäljestä. Voisipa sen hangata pois.